Avokadopasta on oikeastaan ensimmäisiä suomalaisia ruokia, jossa avokado löysi tien suomalaisten sydämmeen. Avokadopasta on paitsi hyvää, mutta myös todella terveellistä.
Kasvisruoka Pääruoka Reseptit

Avokadopasta

Avokadopasta on oikeastaan ensimmäisiä suomalaisia ruokia, jossa avokado löysi tien suomalaisten sydämmeen. Tästä löytyykin paljon erilaisia reseptejä ja ohjeita internetistä erillaisilta ruokapalstoita ja ruokasivustoilta. Avokadopasta on paitsi hyvää, mutta myös todella terveellistä. Siksi se on myös yksi meidän suosikeistamme. Tämä avokadopasta sopii erinomaisesti esimerkiksi myös perheen taaperolle. Mikäli halutaan syödä täysin samaa ruokaa, kannattaa tällöin jättää tästä ohjeesta pois chili. Chili tuo tähän hyvän pienen potkun, mutta se ei sovellu pienille lapsille. Niinpä sen voi lisätä jokainen joukkoon myös lopuksi omaan annokseensa.

Tässä ohje herkulliseen avokadopastaan:

🥑4 avokadoa
🥑Lime + halutessa loraus sitruunan mehua
🥑Puolikas chili
🥑2 valkosipulin kynttä
🥑1 tl mustapippuria
🥑2 tl suolaa, lisää tarvittaessa enemmän
🥑Noin 0,5 dl oliiviöljyä
🥑Kovaa juustoa (esim pecorino) noin 2 dl
🥑500 g pastaa

  1. Keitä pasta suolavedessä.
  2. Pilko valkosipuli, chili sekä avokadot ja laita kulhoon. Lisää limen mehu, mausteet sekä oliiviöljy.
  3. Raasta juusto ja lisää tämä joukkoon.
  4. Sekoita pasta ja avokadoseos keskenään. Lisää tarvittaessa öljyä ja suolaa.

Arkiruokakokin ruoka arvostelu: Avokadopasta

5/5

Vaikeusaste: Kohtalaisen helppo

Valmistusaika: Valmistaminen vie kaikenkaikkiaan noin 20-30 minuuttia, joten avokadopasta on melko nopea ruoka.

Maku: Erittäin hyvä ja helppo arkiruoka, sopii myös perheen taaperolle jos jättää chilin valmistusvaiheessa laittamatta! 

Muunneltavuus:  Tulisuutta voidaan säännöstellä chilin määrällä. Kannattaa myös kokeilla tehdä chilistä ja oliiviöljystä seos, jota jokainen voi oman makunsa mukaan laittaa annokseensa.

Hinta: Edullinen varsinkin avokadojen sesonki aikaan. 

Selaa lisää maukkaita ruoka ohjeita reseptit sivulta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *