Kasvisruoka Pääruoka Reseptit

Kasvisbolognese

Joskus on hyvä tehdä ruokaa sillä mentaliteetilla, että käytetään mitä kaapista löytyy. Mikäli kaapista löytyy esimerkiksi kasviksi, saa näistä tehtyä oikein maittavan kasvisbolognesen.

2 porkkanaa
Yksi punainen paprika
2 sipulia
2 valkosipulin kynttä
Yksi purkki purkkimaissia
Yksi chili
2 tomaattia

Lisäksi yksi purkki Mutti Polpa tomaattimurskaa, ripaus suolaa, mustapippuria ja oreganoa.

Tekeminen on helppoa. Ensiksi pilkotaan kasvikset kuutioiksi. Sitten paistetaan kaikki pannulla lukuunottamatta tomaatteja. Kun kasvikset on pehmenneet hiukan, lisätään tomaattimurska, pilkotut tomaatit ja mausteet. Lopulta annetaan hautua hetken kannen alla ja keitetään pasta. Viimeiseksi vain nautitaan 😋

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *